
Kakkuja ja leivontaa! Täällä kaulinta heiluttaa kahden pienen lapsen ( 11/05 ja 05/07) äiti. Aikani selailin muiden blogeja ja ihailin kauniita kakkuja, lokakuussa 2008 avasin itsellenikin ikioman blogin.
Täältä löytyy leipomuksia laidasta laitaan, enemmän ja vähemmän onnistuneita... Myös allergia- leivonnaisia joilla herkuttelee meidän perheen esikoinen :)
justiinanjuhlintaa@gmail.com
Melkein on vuosi jo vierähtänyt, kun edellisen kerran tänne olen päivittänyt. Kakkuja ja muita herkkuja on vuoden aikana edelleenkin leivottu, mutta aikaa ja innostusta ei bloggailuun enää ollut. Nyt kun kesä lähenee ja kiireet vähenee, on aika jälleen elvyttää tämä blogi henkiin :D Innolla oikein odotan kesää kun on jälleen aikaa upputua tähän kakkujen ihanaan maailmaan! Muutamia kuvia kaivelin tietokoneen kätköistä ja ajattelin niitä tähän päivitellä.
Hääkakkuja

Tämä on koekakku hääkakuista, jotka tein noin vuosi sitten. Samaan tyyliin siis 3 isoa kakkua. Sisällä mansikka- ja valkosuklaatäytteet ja mansikkamarmeladia. Päällinen valkoiseksi värjättyä marsipaania ja alla sokerikreemi.
Pienen tytön syntymäpäiväkakku

Tämä kakku myöskin viime vuoden toukokuulta :)
Tämän hääkakkukoristeen pääsin tekemään häihin, joihin morsian ei ollut löytänyt mieleistään koristetta kaupasta. Maalaishenkeen sekä eräästä traktori-merkistä värit vaatteisiin :) Ensimmäiset ihmishahmot, mitä olen marsipaanista tehnyt. Muuten olen ihan tyytyväinen lopputulokseen mutta silmälasit oli kyllä todella vaikeat tehdä ja ne olisi voinut onnistua paremminkin. Joskus jos alkaa silmälaseja marsipaaniukkeleille askartelemaan, niin varmaankin täytyy kokeilla jostakin muusta kuin marsipaanista. Ideoita? Mistä te muut olette niitä tehneet?

Tämä kakku meni 11-vuotissynttäreille, kun kyselin jotain aihetta mistä voisi tehdä koristeen päälle niin tämä Barbababa oli yksi niistä.

Vaalea kakkupohja, halkaisija 24cm
Kostutus spritella
Täytteenä kuningatarhilloa ja mustikka-valkosuklaamoussea
Päällinen ja koristeet sokerimassaa ja pursotukset Flora Vispiä, kukkasia tein myös mutta ne laitettiin reunoille vasta ennen tarjoilua.
Näitä on tullut ihailtua monen tekemänä ja sain meidän pienen traktorimiehen ylipuhuttua autokakkuun, niin pääsin minäkin kokeilemaan. Viime vuonna tuli tehtyä traktorikakku ja kovasti olisi sellaisen tahtonut nyttenkin, tätä autoa kun aloin tekemään niin oli kärryä laittamassa perään :) Tästä ei kovin sporttinen malli tullut, siinä vaiheessa kun olin jo marsipaaninkin laittanut päälle, niin rupesin tarkemmin tutkailemaan... :) Kelpas kuitenkin ja kaikki tais tunnistaakin mitä esitti ;D

Pohja: 7 munan vaalea kakkupohja ( halk. 24cm)
Kostutus: sprite
Täyte: kuningatarhilloa ja vadelmasosetta + valkosuklaamousse
päällinen: sokerikreemi + marsipaani
Tämän kakun ohje on peräisin Ullan Unelmakakut-kirjasta ja olen tehnyt tällä ohjeella jo parikin kertaa :D Kivaa vaihtelua näihin hyydytettyihin kakkuihin, kun tuorejuuston tilalla on käytetty rahkaa. Tämän kakun koristeena on suklaaspritsaus-harjoituksen tuloksena syntyneet koristeet :)

Mantelisuklaakakku
Pohja
Täyte
Jauha keksit murusiksi yleiskoneella, sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele seos n.22cm irtopohjavuokaan, jossa on alla leivinpaperi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla. Lisää vaniljarahka. Sulata valkosuklaa ja pilko Daim-suklaa veitsellä murusiksi. Lisää suklaat seokseen. Purista liivatteista vesi pois ja liota pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä, kaada ohuena nauhana täytteeseen. Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Irrota kakku vuokasta ja koristele.
Tämäkin on tehty jo reilu kuukausi sitten, mutta nyt on vaan ollut niin paljon muita hommia tietokoneella että ei millään tahdo enää keritä... :( Sellanen muutos tapahtu vuoden alussa, että tää mamma lähti takaisin koulunpenkille! :D Ammattikorkeakouluopinnot ja pelkästään arjen pyörittäminen tahtoo viedä kaikki voimat ja tästä pitäis toukokuussa vielä töihinkin revetä! Saas nähdä kuinka käy :D
Kakku siis meni pienelle pojalle ja muuta toiveita ei ollut kuin että ei marsipaanikakku, eikä traktoria. Aikaakin oli rajallisesti käytössä, joten päädyin tällaiseen simppeliin ratkaisuun...

Pohja 8 munan ja kostutettu ananaslimsalla, välissä appelsiinimarmeladia ohut kerros ja valkusuklaa-appelsiinitäytettä. Päälliosa sokerimassaa ja pursotukset värjättyä flora vispiä. Koristeet myös ovat sokerimassaa.
On jäänyt joululta muutama kakku päivittämättä ja olisi kiva nekin saada tänne talteen, vaikka joulujutut ei nyt ehkä ihan ajankohtaisia olekaan... Oonko nyt sitten aikasessa ens joulua ajatellen vai auttamatta myöhässä...? :) Jokatapauksessa tässä nää nyt olis!

Appelsiini-suklaakakku, jonka tein meille jouluksi ja tästä kyllä tykättiin! Olen tehnyt aiemminkin isänpäiväkakuksi, nyt vaan siivilöin appelsiinkinkuoret marmeladista pois...

Tämä on sacherkakku valeasussa :) Eli sacherpohja, kostutettuna rommilla maustetulla sokerivedellä ja välissä aprikoosihilloa. Päällinen valkaistua marsipaania. Halusin kokeilla nauhaa tuohon alareunaan, kun niitä on paljon eri blogeissa näkynyt ja kun tämä meni vielä lahjaksi, niin tuli kivemman näköinen... :)
Syntymäpäivähän oli jo marraskuun lopussa ja niitä juhlittiin ensimmäisenä adventtina, ovat nämä päivitykset jääneet vaan tekemättä... Marraskuun puolestavälistä Jouluun kului aika lähestulkoon pipareita paistellen ja arkea pyörittäen, tuntui ettei oikeen kerkiä edes tietokoneella istumaan :) Nyt kun on Joulu ja Uusi vuosi juhlittu ja keretty hieman lepäämäänkin niin jaksaa alkaa kaivelemaan kuvia tietokoneelta, pitäis vaan kaikki päivittää heti tuoreeltaan se kävis paljon sukkelampaan=)
Meidän tytöllähän on nyt prinsessa-kausi meneillään ja kaiken pitää olla prinsessaa tai punaista... Niinpä synttäritarjoilutkin oli yllättäen prinsessa-aiheisia :D
Täytekakku, kokeilin tähän ensimmäistä kertaa valmista kakkukuvaa ja sain sen halkeamaankin toisesta reunasta kun turhan lujaa painoin... kakkupohja on ihan tavallinen vaalea kakkupohja, mutta laitoin enemmän perunajauhoja kuin yleensä niin pohjasta tuli kyllä ihanan pehmoinen, aion tehdä näin jatkossakin! Kostutin ananaslimsalla ja välissä siivilöityä appelsiinimarmeladia ja appelsiini-valkosuklaatäytettä.

Barbi-kakku, tämä oli synttärisankarin oma kakku eli luont.glut., maidoton ja munaton. Välissä taisi olla mansikkahyydyke ja hillo, päällinen vaahtistaikinaa, jonka alle laitoin vaan hilloa minkä takia pinta jäi ihan möykkyiseksi. Mutta eipä se tuntunut päivänsankaria haittaavan :D

Lohivoileipäkakku, tein vaihteeksi kalakakun ja välissä savulohi-ruohosipulituorejuustotäyte ja muna-majoneesitäyte, kostutin maidolla.

Mini-suklaamuffinsseja, jotka tein tällä ohjeella ja lisäsin hieman mariannerouhetta taikinaan. Päällisen raidat ovat värjättyä valkosuklaata.

Näiden lisäksi oli vielä pieniä kinkkupiiraita ja kruunu-täytepikkuleipiä sekä synttärisankarille omia pikkuleipiä ja muffinsseja. Noita kruunupikkuleipiä askartelin varmaan kaksi päivää ja sitten niitä ehkä yks maistoi ja kuvauskin vielä unohtui :(
Nyt tarttee saada nämä piparihommelit päivitettyä, kun nää ei varmaan ketään enään joulun jälkeen kiinnosta :) Yllättävän paljon kaikenlaista saa tehtyä 40kg:sta piparkakkutaikinaa :D Olen yrittänyt muistaa myös kuvailla, mutta ainakin piparikransseista jäi ne mielestäni kauneimmat kuvaamatta :( Tässä näitä nyt tulis...
Nalle puhin kotipuu, lisäilin alustalle hieman lisää täytettä kun siihen mahtu...

Hello Kitty-taloja, näitä tein kaksi ja toisen kohdalla olin onneksi pistänyt tomusokerisirottimen piilon:)


Muumitaloja, lapset halusivat meille kotiin jälleen muumitalon ja sisään laitoin koristevalot, 6kpl valmistui noita toisen näköisiä.


Piparkakkutraktorit, näitä piti kokeilla jo viime vuonna mutta se sitten jäi... nyt kerkesin tekemään ja tein samantien kaksi niin ja tietty karkkikuormat perään:) Turhaan aloin säätämään ton koristelemisen kanssa, ihan simppelillä koristelullakin näistä tulee ihan hienoja. Kärryjen pyörät jouduin paistamaan gluteenittomasta taikinasta kun olin ne ihan vallan unohtanut...

Pieniä piparkakkutaloja, näitä tuli tehtyä erilaisia ja kuvia löytyi muutamista... Tämä ensimmäinen meni lahjaksi tuoreelle DI:lle...

Tämä matkasi anopille, kuulemma sai olla ihan vaan joku koppero pahvilautasella, siis mitä! enhän mä ny sellasia tee! :D

Näitä sitten valmistui hieman enemmän kookoksella ja ilman...


27.5.2011 alkaen